Kuva: AOP

Take That -tähdeltä odottamaton tilitys - "Kaikki laulumme ovat p*skaa"

25.03.2021 14:45 - Roy Kokkonen

Poikabändi Take That villitsi 90-luvulla.

90-luvulla sydämiä sulattanut Take That -poikabändin alkuperäisjäsen Howard Donald, 52, kertoo, että hän ei pidä yhdestäkään bändinsä kappaleesta.

Donaldilta kysyttiin Events That Made Me Podcastissa, mikä on hänen lempikappaleensa yhtyeeltä.

– En pidä yhdestäkään, kaikki laulumme ovat p*skaa, hän sanoo.

Mies sanoo pitävänsä enemmän elektronisesta musiikista, mutta kehuu kuitenkin Take thatin lavakarismaa. Hän kertoo, että bändillä on aina ollut tavoitteena antaa fanien rahoille vastinetta.

Take that takoi useita listahittejä 90-luvulla. Sen alkuperäisjäseniä ovat Donald, Gary Barlow, Mark Owen, Jason Orange ja Robbie Williams. Williams jätti yhtyeen vuonna 1995 ja jatkoi menestyksekkäälle soolouralle, mutta palasi bändiin vuonna 2010.

Lue myös: Take That versioi Nirvanan legendaarisimman hittikappaleen - katso video

Lähde: Yahoo

Kilpailut

Uusimmat