Kuva: AOP

Frendien paluusta uutta tietoa - "Keksimme tavan kuvata se turvallisesti"

04.03.2021 14:15 - Iiro Myllymäki

Erikoisjakso kuvataan David Schwimmerin mukaan vähän yli kuukauden päästä.

Frendit-sarjan paluuta on saatu odottaa jo pitkään. Viime vuonna paljastettiin, että HBO Max esittää Frendien jälleennäkemisspesiaalin, mutta erikoisjakson tuotanto on viivästynyt useaan otteeseen koronaviruksen takia. Nyt yksi näyttelijöistä, David Schwimmer, 54, on kertonut hieman lisää jälleennäkemisjaksosta.

Ross Gelleriä sarjassa esittänyt Schwimmer on puhunut Frendien paluusta Andy Cohenin haastattelussa.

- Se tapahtuu. Vähän yli kuukauden päästä lähden Los Angelesiin, Schwimmer kertoo.

Hän kertoo myös siitä, miten koronaturvallisuus pyritään takaamaan kuvauksissa.

- Me viimeinkin keksimme tavan kuvata se turvallisesti. Siinä tulee olemaan osia, jotka kuvataan ulkona turvasääntöjen takia, Schwimmer sanoo.

David Schwimmer (kuva: AOP)

Jo aiemmin on kerrottu, että HBO Maxilla esitettävä jakso ei ole varsinainen jatkumo alkuperäiselle sitcom-sarjalle, vaan kyse on käsikirjoittamattomasta erikoisjaksosta. Andy Cohen tiedusteli nyt David Schwimmeriltä, kuka on saanut kunnian toimia erikoisjakson juontajana. Schwimmer ei suostunut paljastamaan sen enempää kuin että kyseessä ei ole ainakaan Ellen DeGeneres tai Billy Crystal.

Marraskuussa Frendit-tähti Matthew Perry twiittasi, että jälleennäkemisjakson kuvaukset tapahtuisivat maaliskuun alussa. Nyt näyttääkin siltä, että kuvauksia on jälleen siirretty - tällä kertaa huhtikuun puolelle.

Lue myös: "Jos olet Frendit-fani, tämä pilaa elämäsi" - Jennifer Anistonin puhetapa hämmentää TikTokissa

Lue myös: Courteney Cox paljasti Jennifer Anistonin erikoisen lempinimen: 'En edes muista mistä se on tullut'

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat