Kuva: AOP

Frendit-tähti Lisa Kudrow paljastaa - sarja aiheutti sitoutumisongelman

23.06.2020 13:45 - Roy Kokkonen

Frendeistä tuttu Lisa Kudrow kertoo, että hänellä on ollut vaikeuksia sitoutua muihin tuotantoihin sarjan päättymisen jälkeen.

Frendeistä tuttu näyttelijä Lisa Kudrow, 56, kertoo, että sarja aiheutti hänelle sitoutumisongelmia. Asia kävi ilmi Varietyn järjestämässä videopuhelussa yhdessä toisen Frendit-tähden Jennifer Anistonin, 51, kanssa.

Kudrow on kohdannut haasteita sitoutua muihin sarjoihin kymmenen kauden ajan jatkuneen Frendien jälkeen.

- Minulla on sitoutumisongelma Frendien jälkeen, rehellisesti sanoen, Kudrow kertoi Anistonille.

- Pelko sitoutua johonkin, koska mikään ei koskaan tule olemaan yhtä hyvä kuin Frendit? Ymmärrän, Aniston sympatisoi.

- Sarja toimi, koska olimme sitoutuneita myös toisiimme. Kyse ei ollut vain rooliin tai sopimukseen sitoutumisesta. Me rakastamme toisiamme edelleen. Sen takia se toimi, Kudrow jatkoi.

Frendejä tehtiin kymmenen vuoden ajan, vuosina 1994-2004. Kudrown ja Anistonin lisäksi sarjan päärooleissa nähtiin Courteney Cox, Matt LeBlanc, Matthew Perry ja David Schwimmer.

Sarjasta on tarkoitus tehdä kaksi uutta jälleennäkemisjaksoa, joiden tuotanto kuitenkin siirtyi koronaviruksen vuoksi. Jaksot eivät tule olemaan perinteisiä Frendit-jaksoja, vaan ne tulevat olemaan käsikirjoittamattomia erikoislähetyksiä. Näillä näkymin jaksot pyritään tekemään elokuussa.

Lue myös: Frendit-tähti ei niele ohjelman saamaa kritiikkiä: "Sarja oli edistyksellinen"

Lue myös: Frendit-tähti paljastaa oudoimman hetkensä kuvausten ajalta - avasi tv:n ja yllättyi täysin

Lähde: Variety

Kilpailut

Uusimmat