Kuva: AOP

Antti Reini elokuvauransa epätyypillisestä alusta: "Minut käytännössä revittiin kadulta siihen"

07.10.2020 18:45 - Iiro Myllymäki

Antti Reini teki ensimmäisen pääroolinsa Il Capitano -elokuvassa vuonna 1991.

Näyttelijä, muusikko ja kirjailija Antti Reini, 56, nousi suomalaisten ja ruotsalaisten tietoisuuteen pääroolillaan elokuvassa Il Capitano - nuori kapinallinen. Vuonna 1991 ilmestynyt ruotsalaisohjaaja Jan Troellin elokuva oli Reinin ensimmäinen iso rooli, joten Reinin voi sanoa aloittaneen uransa huipulta. 

Antti Reini kertoo Sadun sunnuntaivieras -podcastissa olevansa hyvillään siitä, millaisen startin hänen näyttelijänuransa sai.

- Jouduin heti tekemisiin sellaisten asioiden kanssa, joista en tiennyt yhtään mitään. Minut käytännöllisesti katsoen revittiin kadulta siihen juttuun. Löysin sitä kautta asian, mitä haluan tehdä ja missä koin, että minulla on mahdollisuus olla hyvä, Reini sanoo Satu Kotosen haastattelussa.

Juha Valjakkalan Ruotsin Åmselessa tekemään kolmoismurhaan pohjautuva elokuva sai tunnustusta kansainvälisesti, kun se palkittiin Berliinin elokuvajuhlilla Hopeisen karhun palkinnolla parhaasta ohjauksesta. Elokuvassa läpimurtoroolinsa teki niin ikään Maria Heiskanen.

Antti Reinille elokuvan teko toimi hyvänä kouluna elokuvien tekemisestä ylipäänsä. Il Capitanoa ennen nuori mies oli näytellyt vain harrastajateatterissa eikä vakavissaan haaveillut näyttelijän urasta.

- Pääsin seuraamaan koko tekoprosessia - käsikirjoitusta, valaisua, kuvausta… Troell otti minut labraan mukaan, kun filmiä kehitettiin ja olin mukana leikkauspöydän ääressä. Hän opetti minulle paljon, Reini kertoo.

Tällä hetkellä Reinin voi nähdä valkokankaalla Nimby-elokuvassa.

Sadun sunnuntaivieras -haastattelusta voit kuunnella muun muassa myös, miten Antti Reini reagoi siihen, jos joku huutelee hänelle kadulla Vareksen nimellä ja miten hän suhtautuu maineeseensa naisten päiväunien kohteena. Haastattelun pääset kuulemaan Podplay-palvelusta kokonaisuudessaan tästä linkistä.

Lue myös: Antti Reini MTV3:lla: Päihdevuodet olivat pakoa

Lue myös: Elle: Antti Reinin tytär on yksi Suomen lupaavimmista malleista - katso kuvat

Voice.fi, Ysäri, Radio Nova, Iskelmä ja Podplay kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat