Kuva: AOP

Spice Girls julkaisi pöytälaatikkoon unohtuneen kappaleen - kuuntele Feed Your Love

13.07.2021 09:15 - Senja Rapila

Scary Spice eli Mel B hehkuttaa yhtyeen paluuta sosiaalisessa mediassa.

Scary Spicena tunnettu Mel B, 46, on julkaissut Instagram-tilillään videon, jolla juhlistettiin viime viikolla Spice Girls -yhtyeen 25 vuotta sitten ilmestynyttä Wannabe-megahittiä. Tunteikkaan päivityksensä ohella Mel B on tehnyt Spaissari-faneille ilahduttavan lupauksen.

"On ollut todella tunteellinen päivä, mutta me TULEMME takaisin ja se on minun 'pelottava' lupaukseni teille kaikille!" Mel B hehkuttaa.

Kaiken lisäksi Spice Girls julkaisi pöytälaatikkoon jääneen kappaleensa Feed Your Love viime viikolla. Balladi on sanoitettu ja nauhoitettu vuonna 1995. 

Voit kuunnella kappaleen alapuolelta.

Yhtyeen paluuta on lupailtu jo vuosia, mutta nyt paluu on lähempänä kuin koskaan. Ei ole kuitenkaan vielä paljastettu, aikooko Spice Girls levyttää uutta musiikkia vai jatkavatko he vain keikkailua vanhojen hittibiisien kannattamana. 

Spice Girls teki virallisesti paluun keikkalavoille vuonna 2019, kun he konsertoivat Irlannissa. Keikka ei kuitenkaan mennyt täysin odotusten mukaan, sillä konsertin aikana oli useita ongelmia ja osa katsojista käveli ulos keikalta kesken kaiken. Keikka sai monet Spaissari-fanit välittömästi intoilemaan yhtyeen paluusta.

Mukana paluukeikalla olivat kaikki muut alkuperäistähdet, paitsi Victoria Beckham, joka pesi kätensä yhtyeestä vuonna 2018. Beckham on ilmoittanut, ettei aio osallistua Spice Girlsin paluuseen millään tavalla.

Lue myös: Spice Girlsin ikoninen läpimurtohitti ilmestyi 25 vuotta sitten - bändi julkaisi uuden EP:n

Lue myös: Victoria Beckham ja Mel C vuosia vanhassa yhteiskuvassa, fanit innostuivat: "Olette kuin kaksoset"

Lue myös: Victoria Beckham kertoo, miten Elton John inspiroi häntä poistumaan Spice Girlsista

Lähde: Vulture

Kilpailut

Uusimmat