Kuva: LARI JÄRNEFELT

Tiesitkö? Suositussa XL5-poikabändissä oli aluksi mukana myös nainen, joka sai nopeasti lähtöpassit

10.11.2020 18:15 - Henna Koste

Mika Ikonen muistelee hittibändin alkutaivalta.

Soolouraa luova Mika Ikonen tuli 90-luvulla tutuksi XL5-yhtyeen keulakuvana. Ikonen kertoi hiljattain Voice.fi:n haastattelussa, että vaikka poikabändi nautti suuresta suosiosta, se ei näkynyt aina laulajan pankkitilillä. Mutta tiesitkö, että alun perin XL5-yhtyeen riveissä oli mukana myös nainen?

- Aluksi mukana oli yksi mimmi, mutta sitten yhtyeestä päätettiin tehdä poikabändi. Aluksi oli ehkä sellainen Aikakone-tyyppinen ajatelma, Ikonen kertoo Ysärillä juontaja Rea Tallgrenin radiohaastattelussa.

- En muista, onko Kaunis peto -biisin virallisessa versiossa vielä kuultavissa Miian ääntä, en ole varma, Ikonen muistelee. 

Ikonen kertoo olleensa päätöksestä pahoillaan ystävälleen Miialle. 

- Olimme kavereita ja asuimme Helsingissä. Kävimme yhdessä studiolla Hyvinkäällä ja fiilistelimme hommaa. Miia jätettiinkin pois hommasta. Se oli kauheaa. Tästä tulikin tosi iso juttu, olin silleen, että "sorii!". Elämä vie. Näemme silloin tällöin satunnaisesti, vaikka viiden vuoden välein, Ikonen kertoo. 

Kuuntele Rea Tallgrenia Ysärin Keskipäivässä arkisin kello 10-14. 

Voice.fi, Radio Nova ja Ysäri ovat osa Bauer Mediaa. 

Lue myös: Jannika B hurmaantui Sunrise Avenuen uran ensimmäisistä promokuvista: "Poikabändi"

Kilpailut

Uusimmat